TAIDE 4/2003

On asioita jotka täytyy tehdä,
muuten ihminen ei ole ihminen
vaan vain rikkahippunen.
-Joonatan Leijonamieli

Nagashilan pieni, valoisa huone buddhalaisessa asuinyhteisössä on kuin pala luostaria. Huoneen asukas, hiljaisuuden ystävä on selvästi omistautunut kauneus-hyveen, filokalian vaalimiseen. Huoneen lukuisilla esineillä on tarkkaan valittu paikkansa, osana sommitelmaa. Nagashilan sänky toimii kodin ja työhuoneen rajana. Yöpöydällä lepää Bodhicaryavatara ( Opas boddhisattvan elämäntapaan ). Ikkunan edessä on kristalli, jossa auringonsäteet muuntuvat seinillä tanssiviksi sateenkaariksi. Huoneessa on näkyvillä itse valmistettuja animistisia rituaaliesineitä, lähettiläitä alitajuisen ja tietoisen välillä. Kuoleman lintu on yksi Nagashilan shamanistisista työkaluista: se koostuu oksasta, linnun luista, värillisistä langoista sekä Olli Hämäläisen pitkistä hiuksista. Esine valmistui Espanjassa vuonna 1998: tuolloin Olli Hämäläinen
( s.1962 ) kuoli ja syntyi Länsimaisen Buddhalaisen Veljeskunnan ( WBO ) leirillä saadun vihkimyksen kautta uuteen henkiseen elämään Nagashilana.

Lattianrajassa, levylle pingotettuna on ikonografinen akvarelli, joka on ollut jo vuosia työn alla. Sen aiheen on tuhatkätinen Avalokiteshvara, myötätunnon buddhan emanaatio. Ars sacran, pyhän taiteen, vaaliminen kasvattaa tekijälleen vähitellen tuhansia auttavia käsiä. Näkyvilllä on myös puukynäpiirroksia 13- osaisesta sarjasta ´Minä rakastan sinua´. Sivuseinällä on taiteilijan omakuva, jonka läpäisee subliimisti väreilevä, kullankeltainen sfumato

Tietysti, omakuvan nimi voisi olla ´Maalari´, jolloin työ jäisi vapaammaksi. Kaikki teot ovat aina tehty itselle ja muille, minä ja muut kuljemme käsi kädessä koko ajan. On tärkeää pitää ne aina yhdessä, koska jos tekee vain muille tai vain itselle niin asiat menevät mönkään.

Valkeassa huoneessa on myös muita olentoja, kuten keskeltä kattoa roikkuva, puunoksan hahmon ottanut lohikäärme, naga. Kun nostin oksan näkyville niin sen jälkeen on lähtenyt tulemaan nämä mustat työt. Maalausprosessi on hirveän hidas, se vaati suunnatonta kärsivällisyyttä. On aikamoinen opetteleminen, että jaksaa odottaa. Ei voi pakottaa, ei ihmisestä saa ulos pakottamalla mitään hyvää, voi vain houkutella - ja odottaa.

Mustille papereille maalatut työt ovat seinällä, keskeneräisinä. Ne ovat kuin tähdenlentoja yötaivaalla, jälkikuvia tai virvatulia. Tässä on kyse odottamisesta.Joskus savusaunaa lämmittäessä hän on maalannut ´Savusaunahaiku´- akvarellisarjan. Kuvat on tehty pienille, savustetuille papereille ja niissä on hiljakseen maalattuja värillisiä pystyraitoja. ´Meditaatio´ -sarjan abstraktit ja yksiväriset öljymaalaukset ovat lasilevylle tehtyjä, mustaa väriä levittämällä ja raaputtamalla.

Olennaista teoksessa on se, että maalauksesta tule itsenäinen olento, silloin maalaus on valmis. Se ei enää ole minun tekemäni vaan vuorovaikutuksesta syntynyt. Olen käynyt keskustelua ja maalaus on kertonut mitä siinä pitää olla. Parhaimmillaan ihmismielen luovuus ja sen potentiaalinen kyky istutaa puut ylösalaisin, kyky poiketa luonnonlaeista ja kohota uusiin ulottuvuuksiin on jotakin äärettömän kaunista, jota kutsun ihmisluonnoksi. Meditaatio on antanut minulle ilman muuta uuden väylän, joka on ihmistajunnan ja ihmisenä olemisen väylä, jonka tunnistan myös taiteessa.

Tiedostamattomalta puolelta nousee asioita ja kuvan tekeminen on asioiden esiin saamista tietoiseksi, keholliseksi ja läsnäolevaksi. Työstä tulee ikään kuin osa minua, ihmisenä. Eettinen ulottuvuus on hyvi tärkeä omassa elämässäni. Maalaamisessa yritän tuoda esiiin ihmiselämälle tärkeitä ja vaikeitakin asioita. En revittele sonnalla tai oksennuksella, vaan se tavara joka tuodaan esiin tai nousee, tuodaan eettistä kautta. Minun täytyy itse kasvaa ihmisenä. muuttua maalausprosessin kautta. En kuitenkaan koe, että maalaukseni olisivat vain henkilökohtaista mielen selvittämistä. Saamani palautteen kautta tuntuu, että maalauksilla on myös yleinen, ihmistä koskeva taso; yritän tehdä ihmisen mittaisia tekoja. Jos olen taiteilija, niin vastuualueenani on ihmisenä oleminen.

Kaikilla on jokin kokemus myös pyhästä. Varsinkin tässä ajassa on se ongelma, että oletetaan pyhän olevan irrallaan arkitodellisuudesta. Henkinen kasvu on sitä, että kykenee pyhän läpäisemään arkeen….pysähtyä, katsoa taivasta sinussa….

Ovatko Nagashilan maalaukset valontuojia, tositajuisuutta etsivän mielen tienviittoja korkeampaan viisauteen?

Aina jossain vaiheessa taiteen polulla tulee kosketus johonkin uuteen. Tämä hetki tuo usein mukanaan suojelijan. Suojelijat ovat taideteoksia ja sitä kautta henkilöitä; taiteilijoita jotka ovat työskennelleet itsensä kanssa ihmisinä, ei vain taiteilijoina. Yksi viimeisimmistä ja rakkaimmista suojelijoista on Fra Angelico: se on aika lailla ystävyyssuhde, odotan taas pääseväni Firenzeen keskustelemaan hänen kanssaan. Rilke on ollut suuri pelastaja yhdessä vaiheessa. selailin äskettäin Tarkovskin Vangittua aikaa, se on ollut kouluaikan tärkeä rakennuspalikka. Hilma af Klint. Kandinsky osoitti minulle , että taide ja henkinen elämä ovat yhtä. Kandinskyn suuri teko, sen lisäksi että hän avasi abstraktin kuvataiteen kentän on se, että hän toi henkisen elementin taiteeseen kertomalla ajatuksistaan ja visioistaan. Nicholas Roerich on tärkein. Hän opetti ilon.

Viime vuosina olen aika paljon elänyt myös yön puolella, varsinkin maalausprosessin aikana. Tarvitsen jotenkin niitä yön alun hiljaisia tunteja. Haluaisin rakentaa huoneteoksen, jossa on luonnonvalo; huone on täynnä vapaasti ripustettuja maalauksia joiden oma valo resonoi luonnonvalon kanssa. Toivon että huone olisi avoinna läpi vuorokauden vierailijoille.

Kesällä 2002 Nagashila toteutti ´Mykkä Ympyrä´- hiekkamaalaussarjan, joka oli osa uudenmaan taidetoimikunnan UUTTA-projektia. Sarja koostui kahdestakymmenestä eri ympyrästä, jotka tehtiin viiteen paikkaan Helsingin keskustassa. Primitiivisen hiekkamaalauksen löytäminen urbaanista katutilasta voi ollla yhtä suuri ilo ja ihme, kuin pikkulapsena leppäkertun löytäminen asfaltilta. Suurikokoisin, 21. ympyrä syntyi taiteiden yönä Ateneumin taidemuseon sisääntuloaulaan. Yhtäkkiä, ihminen tajuaa olevansa taidemaalari.

Tristan Trefoil
tristan@iki.fi